sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hyvää Uutta Vuotta 2018!

Oikein hyvää uutta vuotta 2018 kaikille blogissani poikkeaville!  Nyt viimeisten vieraiden lähdettyä siivoilen ja tiskailen ja sitten istahdan käsityön ääreen kuuntelemaan mahdollista rakettien pauketta. Tosin meille se kuuluu hyvin vaimeana, jos parvekkeen ovi on kiinni.



Tämä vuoden viimeinen viikko on ollut kovin kiireinen kun vieraita on käynyt monena päivänä.  Viattomain lasten päivänä kävi kymmenkunta vierasta. Kiitos kaikille kävijöille kukista ja lahjoista ja eritoten siitä, että tulitte käymään. Vieraita varten olin vähän leiponut ja tehnyt voileipäkakkuja. Voileipäkakut oli pieniä siksi, että saatoin ottaa niitä tarjolle päivän kuluessa eikä yhtä kakkua tarvinnut pitää huonelämmössä koko päivää.
Eilen, lauantaina kävi ruokavieras ja tänään muutama sukulainen kahvittelemassa.

Uutta vuotta odotan mielenkiinnolla. Tiedossa on ainakin silmien hoitoa ja hammaslääkärikäyntiä sekä sydäntutkimuksia ja keväämmällä ulkomaan matkakin. Vanhojen vaivojen hoito tietysti lisänä. Toivon mukaan kaikki on hoidettavissa eikä isoja murheita tule.




perjantai 22. joulukuuta 2017

Hyvää Joulunaikaa!

Hyvää joulunaikaa kaikille blogissani piipahtaville!

Muutama joulupaketti odottelee jo aattoa.



Kinkku on paistumassa. Poikanen tulee huomenna syömään ja tytär aattona kahvittelemaan.



Orkideat kukkivat kauniisti, samoin toinen santtu. Pelargoniat on vielä parvekkeella, mutta tänään rapsin niistä oksat lyhyiksi ja vien makkarin ikkunalle talvilevolle. (Kaksi kuvaa kun en osannut valita kumpi on parempi).



tiistai 5. joulukuuta 2017

Suomi-100, Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Tänään on itsenäisyyspäivän etkoja vähän joka puolella. Niinpä minäkin laitoin pöydälle puhtaan liinan ja kynttilän odottamaan huomista. Tänään vietän etkoja nauttimalla lasillisen lämmintä glögiä, huomenna sitten enemmän herkuttelua.

Äsken kävin kaupungilla ostamassa joulukortteja. Jotenkin on aika ja tarmo huvennut niin, että en ehdi enää itse kortteja väkertää.




maanantai 4. joulukuuta 2017

Vain pari myssyä

Aika nihkeää on ollut minun käsitöiden tekeminen, vaikka jouluksi olisi pitänyt tehdä useampikin pukinkonttiin pantava. Täytyy tyytyä kauppojen valikoimiin, vaikka kaupoissa kiertelykään ei oikein innosta.
Oikein missään en ole käynytkään. Joulukatu ja Tuomaan markkinatkin on katsomatta. Joulusiivoukset aloitin eilen pesemällä viinilaseja. Kahvikuppien pesu sitten seuraavaksi. Harvemmin käytetyt astiat kun pitää välillä pestä, vaikka ovat vain kaapissa olleet.

Pikkumyssy Debbie Bliss -langasta, 31 grammaa, puikot 2,5, silmukoita 80.  Menee hyväntekeväisyyteen.

Pitsimyssy Blend Bamboo -langasta, 48 grammaa, silmukoita 108, puikot 3,5. Ohje Lankamaailmasta saatu sytomyssy-lauantaina. Hyväntekeväisyyteen tämäkin menee.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kahden langan myssy

Arjalta saamani villatakin mukana sain ylimääräisiä lankoja, joista jo tein yhden myssyn. Kun lankaa vieläkin jäi, niin päätin tehdä toisen myssyn kaksinkertaisella langalla. Ei ollut oikein mieleinen tulos. Niinpä ostin Ogelista ONION mohair+wool -lankaa kaveriksi. Se on vähän pörheämpää ja tekee myssystä hiukan tuulta pitävämmän. Väriyhdistelmäkin oli mieluinen.
Myssyyn kului lankaa 63 grammaa, puikot 4,0 bambut, silmukoita noin 80. Kuviona 3o3n kolmen kerroksen vaihdolla. Kavennukset enimmäkseen miten sattuu.
Tuo mohair saattaa kyllä kutittaa otsalla ja silloin myssylle pitää etsiä uusi käyttäjä.



Muutoin olen viettänyt aikaa sisällä silmätippoja tiputellen. Vanulappuja on kulunut jo 200 kpl.
Huomenna aion kuitenkin mennä Kampin neulekahvilassa käymään.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Lokakuu vaihtui marraskuuksi

Vielä on kuitenkin niin lämmintä, että osa kukista on parvekkeella. Kaktukset kuitenkin nostin sisälle ja toinen rupesikin heti kukkimaan. Sant pauliatkin vielä yrittää vähinsä kukkia, mutta ei ole enää kesän veroista. Orkideat venyttää kukkavartta ja ehkäpä ovat jouluna täydessä kukassa.

PS. Lisäsin tähän tämän päiväisen kuvan kun kaktuksessa on lähes kaikki nuput auenneet. Kummasti värit näyttää erilaisilta eri aikaan päivästä.
 

 

Talomme ulkoseiniä korjaillaan/paikkaillaan. Toivottavasti tulee kuntoon eikä vedet pääse seinän sisään.
 


Alkukesästä todettiin silmäpaineet kohonneiksi ja sain silmätippoja sekä lähetteen Silmäklinikalle. Silmille tehtiin laserointi, joka alensikin paineita, mutta ei tarpeeksi. Nyt on toiseen silmään tehty kaihileikkaus ja siinä silmässä on paine laskenut normitasolle, mutta silmätippoja pitää vielä käyttää monenlaisia. Toisen silmän operaatio on huomenna aamulla. Toivottavasti se menee yhtä nätisti kuin ensimmäinenkin. Useampi viikko on sitten vielä käytettävä erilaisia silmätippoja ja varottava silmän koskettelua. Nyt kun on vielä ollut liikkeellä ärhäkkää silmätulehdusta, niin taidan varoa menemästä minnekään isompiin väkijoukkoihin tai kauppakeskuksiin.
Jännästi nyt värit näkyy eri tavalla leikatulla silmällä ja hyvin näkee lähelle sekä kauas. Lukulasit pitää ehkä kuitenkin hankkia, niin näkee paremmin pientäkin tekstiä.
Kiitos Arja-ystäväiseni kun olet seuranani leikkausten jälkeen. On turvallista tulla kotiin kun tietää, että toinen seuraa vointia, ettei satu kommelluksia.

 



sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lankoja, myssyjä

Ogelin Lankamaailmassa on ollut nyt tapaamisia kolmena lauantaina peräkkäin.
Viikko sitten tehtiin sytomyssyjä ja ohjeen sai Lankamaailmasta. Minä ostin bambulankaa ja kokeilin tehdä ohjeen mukaisen myssyn. Ei ihan onnistunut, mutta myssy tuntuu kyllä pehmoiselta ja päähän sopivalta. Pitsineuleen kanssa meni välillä langankierrot ja kavennukset sekaisin ja myssystä tuli vähän lörppökin.  Kuviokerroksia  tein vähemmän, samoin kavennuskerroksia, koska myssystä näytti tulevan liian korkea.
Lanka Blend Bamboo, 44 grammaa, puikot 3,0 bambut, silmukoita 108 eli ohjeen mukaan naisten kokoa.



Eilen olin taas Ogelissa ja ostin Onionin Mohair+wool -lankaa kerän. Ajattelin laittaa sitä kaveriksi myssyyn, jonka teen villatakin yli jääneistä langoista, joista tein jo yhden myssyn. Arvelen, että mohair tekee myssystä pörheämmän ja aavistuksen tuulen pitävämmän niin sopii vaikka pakkaskeleille.

 
Ogelissa oli näyteikkunassa esillä aikaisemmin yhteistyössä tehtynä erilaisia luomuksia. En "ehtinyt" tarkemmin katsoa, olisiko siinä ollut myös yksityisten henkilöiden käsitöitä.
 
 
 
Nälkäisenä ei osaa tehdä mitään ja tulee vain vihaiseksi. Niinpä tein janssonin kiusausta isoon vuokaan. Siitä riittää syötävää useammaksi kerraksi.
 
 

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Omatekoisia etikkapunajuuria

Minulla oli kaksi pientä punajuurta ja mietin miten ne käyttäisin. Kokeilin sitten tehdä etikkapunajuuria. Keitin punajuuret ja kuorin ne. Sitten kuumensin tilkan valkoviinietikkaa, sokeria ja hiukan vettä. Makustelin lientä ja lisäsin sokeria. Viipaloin punajuuret lasipurkkiin ja kaadoin etikkaliemen päälle. Nyt, kun punajuuret on maustuneet pari päivää, niin otin niitä perunoiden ja lihakastikkeen seuraksi. Voi, että ovatkin hyvän makuisia. Näitä pitää tehdä enemmänkin.

perjantai 13. lokakuuta 2017

Myssy villatakin kaveriksi

Sain aikaisemmin Arjalta villatakin ja sen mukana ylimääräistä lankaa. Nyt tein sitten siitä langasta myssyn syksyä varte. Lanka Lang Donegal merino. Neuloin kaksinkertaisella langalla ja lankaa kului 46 grammaa. Puikot 4,0 bambut ja silmukoita 80. Reunassa resori 1o1n ja muutoin 3o3n kolmen kerroksen vaihdolla. Kavennukset sitten miten sattuu.



Parvekkeella kukkii vielä pelargoniat.


tiistai 10. lokakuuta 2017

Harmaan päivän iloja

Maanantaina sain KristiinaS:tä purkillisen pihlajanmarjahyytelöä ja sehän on suurta herkkua, jota nautitaan jossain erityistilanteessa. Ja pieni huomio purkin kanteen, joka on mallia Havaiji eli siinä on irrallinen keskiosa, jonka voi vaihtaa uuteen kun/jos se menee huonoksi. Kiitos Kristiina!



Kotosalla on orkidean kukat alkaneet olla tiensä päässä. Kauan ne kestivätkin, monta kuukautta. Kukkivan orkidean yhden lehden juureen on ilmestynyt uusi kukkavanan alku. Toivottavasti jaksaa kukkia heti peräperää uudelleen. 





Toiseenkin orkideaan on ilmestynyt kukkavanan alku. Toivottavasti sekin jaksaa kukkia pitkään.



tiistai 3. lokakuuta 2017

Hohtoneulontaa ja pari myssyä

Perjantaina oli Hämeenlinnassa Hohtoneulonnan sm-kisat ja sinne pääsin Kio:n kyydissä. Kiitos kuljetuksesta. KristiinaS oli myös mukana ja osallistui kisaan. Kio voitti kilpailun uusintaerässä. Onnittelut!





Pari vauvamyssyä Debbie Bliss baby cashmerino- langasta. Sininen 27 grammaa, punainen 32 grammaa. Puikot 3,0 bambut, silmukoita noin 80 tai vähän alle. 1n1 neuletta.

Lankaakin tuli vähän hamstrattua Hämeenlinnan reissulta. Wetterhoffin Sivillaa. Ajattelin ranteenlämmittimiä, mutta voi tulla muutakin.

perjantai 29. syyskuuta 2017

PPP eli pari pientä pipoa

Pari myssyä vauvoille. Sininen Lanet-langasta, 23 grammaa, puikot 2,5 bambut, silmukoita 80.
Punainen Debbie Bliss baby cashmerino -lankaa 27 grammaa, puikot 2,5 bambut, silmukoita 72.
Molemmat 1n1o neuletta.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Kaunis sieni

Olin viikonloppuna Espoossa Kaisan kodissa. Lenkillä käydessä näin kauniita sinisen/turkoosin värisiä sieniä. Joku arveli niitä tarhakaulussieniksi, netissä taasen viherkaulussieniksi.




Maisemat Espoossa olivat kauniin syksyiset ja aamukaste sai seitit näkymään.



perjantai 22. syyskuuta 2017

Pientä juhlaa, pikkumyssy ja parit ranteenlämmittimet

Keskiviikon neuletapaamisessa vähän juhlistettiin yhden neulojan vuosipäivää. Onnittelut juhlinnan kohteelle ja kiitos kuplivan tarjoojalle! 



Tein pienenpienen myssyn Debbie Bliss baby cashmerino-langasta. Lankaa kului 27 grammaa, puikot 3,0 bambut, silmukoita 68. Joustinta 1n1o. Myssy saattaa mennä jonnekin sairaalaan keskosille tai sitten ambulansseihin, joihin myös myssyjä kerätään.

Parit ranteenlämmittimet Debbie Bliss Rialto 4ply -langasta. Molemmat 37 grammaa, puikot 3,0 bambut, silmukoita 4x13.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Koulutusta

Viime kesänähän amaryllikseni kukki keskellä kesää ja sitten teki yhteen kukkaan komean siemenkodan, josta otin siemenet kypsinä talteen. Istutin siemenet heti, koska ne ei kuulemma idä, jos pääsevät kuivumaan. Aika määrä siemenistä lähtikin kasvamaan. Osan taimista olen jo antanut pois ja muutamia laittanut isompiin "ruukkuihin". Nyt totesin, että ahtaimmin kasvaneet kituvat liian tiheässä ja niinpä sain inspiksen istuttaa ne isompiin ruukkuihin. Kuvassa taempana olevat isolehtisemmät ovat samaa kylvöä, mutta ovat saaneet kasvaa isommassa astiassa. Ero on huomattava.

PS  Haluaako joku amarylliksen taimia. Nämä eivät kyllä vielä kuki vuoteen tai pariin.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Ranteenlämmittimet ja keikauskakku

Sain yhdet ranteenlämmittimet valmiiksi. Lankana Debbie Bliss Rialto 4ply. Lankaa kului 38 grammaa. Silmukoita 4x13. Nämä ovat erityisen pehmeät, mutta väri ei ole minun suosikki, joten lahjalaatikkoon menevät.



Jotenkin oli niin tylsä päivä, että oli ihan pakko leipoa jotain. Korvapuusteja teki mieli, mutta lähikaupassa ei ollut minun suosikkijauhoja, joten tein sitten keikauskakun, johon kotona olevat jauhot riittivät. Maistoin leipomusta heti lämpimänä. Ai, että oli hyvää. Taidan keittää kahvit ja ottaa toisenkin palan. Tuletko seuraksi?

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Mielitekoja

Aina välillä tulee kova mieliteko johonkin vanhanajan ruokaan. Nyt se oli makaronilaatikko. Onneksi oli kotona valmiiksi ruskistettua jauhelihaa ja sipulia. Yksi kananmunakin löytyi ja hiukan maitoa sekä sopivasti pussin pohjalta makaronia. Äkkiä makaronit kiehumaan ja sitten ainekset vuokaan, mausteita mukaan  ja uuniin. Päälle löysin vielä rippusen parmesaanijuustoa. Nyt tulee uunista niin herkullinen tuoksu, että pakko mennä maistelemaan. Tästä kyllä riittäis sullekin.  :)

maanantai 4. syyskuuta 2017

Hyviä makuja

Kyllä toiset osaa yhdistää kauniisti värejä. Tänään Kampin neulekahvilassa oli rouva G:n virkattu jakku ihastelun kohteena. jotenkin niin tyylikäs ja hillitty, kuitenkin mukava värikäskin.

Saimme myös rouva G:n tekemää, herkullista marjapiirasta. Namskis. Kuvaa ei siitä ehtinyt ottaa kun piiras hävisi parempiin suihin. Kiitos leipojalle!

perjantai 1. syyskuuta 2017

Uutta Jätkäsaareen

Uusi kauppa on avattu Välimerenkadulla. Käväisin pikkuostoksilla. Maitoa oli tarkoitus ostaa, mutta näytti olevan niin monta päivää vanhempaa kuin keskustassa, että en ostanut.



Välimerenkadun ylityssilta on paikoillaan, mutta ei vielä käytössä.

 



Uusia asukkaita muuttaa alueelle. Tuttavani muutossa olin eilen auttamassa. Kiva ja valoisa asunto puiston reunalla. Urakoitsijan miehiä oli paikalla ja sähköt saatiin toimimaan. Onnea uuteen kotiin ja tervetuloa alueelle!

tiistai 29. elokuuta 2017

Orkidea kukkii edelleen

Orkidea on kukkinut nyt kolmisen kuukautta ja kukat on edelleen kauniit.



Sain Kokkolasta siskolta pari pistokasta ja muutamassa päivässä on niihin tullut pienet juuret. En enää muista kasvin nimeä, mutta ehkä myöhemmin selviää. Joku juorun tyylinen muistaakseni.



Tein pienen tiskirätin, koko 27x30 senttiä. Lanka Onion Hemp Cotton + Modal. Lankaa kului 42 grammaa, puikot 2,0 bambu pyöröt.