torstai 14. heinäkuuta 2016

Toinen mustikkareissu

Kio pyysi toisenkin kerran mustikkareissulle ja heti olin valmis "kuin lukkari sotaan". KristiinaS lähti myös porukkaan ja suuntasimme taas vanhaan tuttuun paikkaan Porvoon suunnalle. ei siis Inkooseen, niin kuin aikaisemmin olin kirjoittanut, vaan Sipooseen tai sen taakse.

Kiitos Kio kuljetuksesta ja kiitos KristiinaS kivasta seurasta.

Mustikoita löytyi runsaasti eikä tarvinnut  kävellä ja etsiä. Ihan istualtaan saattoi poimia.


 
 
 Puolukkaakin näytti tulevan, joten saattaapi olla syksymmällä puolukkareissuja tiedossa.

 
Kotiinpäin palatessa teimme pienen pysäyksen Navetta-kahvilaan. Ruoka oli hyvää ja kahvi pullineen samoin. Kiva paikka poiketa joskus muulloinkin


 
Kun marjoja poimiessa istui mättäälle, niin sehän tiesi pyykkipäivää kotona.
 
 
Marjoja tuli ihan mukavasti.



Kotiovella oli iso betonimylly pumppauslaitteineen . On ne aika jytyjä vehkeitä, kun pitkän letkun läpi pumppaavat raskasta betonia.


 
 

8 kommenttia:

  1. Jep, kiitos seurasta ja sun blogin ansiotahan on sekin, että olin mukana;)
    Hyvät kuvat puolukoista sait napattua, mä unohdin niitä kuvata. Kyllä sinne tarvii mennä nekin poimimaan sitt aikanaa.
    Mä en punninnut enkä edes pakastanu vielä, tuli nimittäin heinäkuun helteellä pakastimen sulatus operaatio. Mä niin vähän sitä käytän etten ollut huomannut kuinka huurteessa se olikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakastin on minullakin huurteessa, mutta en ole ehtinyt sulattaa. Yritin jos syödä ruokia pois pakastimesta, mutta marjat ehtivät ennen sulatusta. No, onnistuu se sulatus kun ruuat käärii vilttiin ja sanomalehteen.

      Poista
  2. kiitos seurasta! meillä sulatusoperaatio tehtiin ehkä noin kuukausi sitten, ja ylälokerikko ei enää kunnolla aukea, tosi nopeasti jäätä on kerääntynyt. Mutta siinä onkin sellaista, mitä harvoin tarvii, joten en aio ihan lähiaikoina sulattaa. Nyt täyttämisoperaatio vasta hyvässä vauhdissa :) En ole kerinnyt tekemään mustikoille vielä mitään, jää huomisen projektiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun on kosteat ilmat, niin pakastin kerää paljon huurretta aina kun oven aukaisee.

      Poista
  3. Hieno saalis! Mulla ei ole sun meiliosoitetta, laitatko mulle s-postia niin saan asiani perille? Se löytyy mun blogista, oikea yläreuna...

    VastaaPoista
  4. Hieno on saalis! Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onkin hyvä mustikkavuosi ainakin etelässä.
      Mukavaa loppukesää sinullekin!

      Poista