torstai 23. kesäkuuta 2016

Kesäpuutarha

Parvekkeelle ei paljoa mahdu, mutta muutama kukka ja vähän syötävää pitää olla.

Viimevuotinen hortensia kukkii komeasti. Yhden pelargonian pistin viereen.



Susin luona käydessä sain mansikan taimeen ja nyt sato alkaa kypsyä. Ensimmäinen mansikka on jo syöty ja maistuipa se kesältä.



KristiinaS:lta sain pinaatin taimia. hyvin ovat alkaneet kasvaa.



Paprikan taimet kasvaa oikein hyvin. Kenellehän lupasin niitä siellä Susin luona käydessä? 



Pari lokinpoikasta on selviytynyt rakennustyömaan keskellä. Jostain syystä emot ei nyt hyökkäile ohikulkijoiden kimppuun. Ovatkohan todenneet, että kypärään kopsauttaminen ei ole kivaa.



11 kommenttia:

  1. Komeat on mansikat ja taimet :) Mun mansikkamaassa on monta raakiletta, mutta vielä eivät ole kypsyneet. Ne ekat marjathan on ihan parhaita. En malta odottaa! Hauskannäköiset pallerot nuo poikaset. Joskus aikoinaan Lauttasaaressa sai tulla aina rapun ovesta sateenvarjon kanssa ettei emo olisi kopauttanut nokalla nuppiin, tekivät sellaisia syöksyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat syödä mansikkasi itse eikä linnut ehdi rosvota niitä.
      Poikasiaan suojelevat emolinnut voivat olla suorastaan vaarallisia.

      Poista
    2. No sitä mäkin toivon. Nyt ei ole räksiä näkynyt ainakaan viikkoon, onkohan harakat ajaneet ne pois kun vähän aikaa sitten räksiä oli riesaksi asti. Harakat taistelivat niiden kanssa. Mun uudesta kirsikkapuusta on enää yksi kirsikka jäljellä, penteleet kun söivät ne muut raakoina! Saas nähdä miten mansikoiden käy, täytyy laittaa vissiin verkko.

      Poista
  2. Kiva se on kukkia olla parvekkeella, seurattavaa ja hoidettavaa ei liikaa mutta sopivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä on mun kasvit aika reheviä.

      Poista
  3. Ihana kesäpuutarha sinulla ja hienosti saat satoakin :). Juuri sopiva parvekkeelle! Tuore pinaatti on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinaattiletut ja pinaattikeitto on herkkua.

      Poista
  4. Sussa taitaa olla viherpeukalon vikaa, ihanat kukat ja monenlaista syötävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekaa kertaa mulla näin hyvin vihertää ja kukkii. :)

      Poista
  5. Kukkaisniityt kuin keijusen tukkaa, sammalmättäät kuin pehmyttä nukkaa. On korkean korkea taivaankaari, taikaa on täynnä yö minttumaarin. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta toivotuksesta!
      Hyvää juhannusta sinullekin.

      Poista