torstai 12. kesäkuuta 2014

Serkkuvieraita ja blogipalkinto

Eilen kävi pari serkkutyttöä vierailemassa. Sain lahjaksi itsetehdyn pikkuliinan ja vieraille tarjosin mansikoita. Toki kahviakin oli karjalanpiirakoiden ja leipäjuuston kera. Lakkahilloakin oli tarjolla kun tiesin vieraiden sitä arvostavan..

Tänään sitten postipoika rimpautti ovikelloa ja sain kivan paketin. Olin osallistunut Villiviinin blogiarvontaan ja palkinnoksi sain Villiviinin itsensä kirjoittaman kirjan sekä Roosanauha-sukkalankaa + kortin ja avaimenperän, jossa on valokin. Kiitos kovasti suuremmoisesta palkinnosta. Kirjaa piti heti selata, jo ennen kuvan ottoa kun siinä kerrotaan myös Sibeliuksesta, joka saattaa olla kaukaista sukuakin. Sukkalanka pääsee ehkä jo tänään puikoille.

 
 

12 kommenttia:

  1. Kaunis liina. Ja sitten vielä noin hieno palkinto. Olet oikea onnettaren suosikki. Ja serkkutytönkin suosikki.
    Minulla on vielä muutama rasia mansikoita pakkasessa ja olen nyt ottanut sieltä, että tulee pois ennenkuin pakastan uusia. Kyllä ne hyviä on muttei kuitenkaan niin hyviä kuin uudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeaa mansikka-aikaa kyllä odottelen kovasti. Tuoreet kotimaiset mansikat on ihan herkkua. Nyt on tuontimansikoita, mutta melko hyviä nuokin olivat.

      Poista
  2. Oih,mansikoita! Kyllä olet saanut kivoja juttuja. Tuo pikkuliina on aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva kun käy vieraita, tuliaisten kera tai ilman.

      Poista
  3. voi, onko nyt jo mansikoitakin!!? Kaunis liina, olet varmaan itse tehnyt? Ihanan voitonkin olit saanut. Nyt kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuontimansikoita nämä on.
      Liinan on tehnyt serkkuni, jonka kanssa käytiin yhdessä rippikoulua.

      Poista
  4. Kaunista, todella kaunista! Menin liki sanattomaksi.

    VastaaPoista
  5. Kiva kun tykkäsit! Selvitäpä, olemmeko me sukua keskenämme. Koordinaattini löytyvät kirjasta, kuten ehkä huomasitkin jo. Palataanhan asiaan vaikka sähköpostissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkasen jo vilkaisin sukulinjoja. Palataanpa asiaan tarkemmin s-postilla.

      Poista
  6. Ihanan tuoksuva kuva, kohta jo saadaan kotimaisiakin herkuteltavaksi.
    Onnittelut hienosta blogivoitosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kohta täytyy ruveta metsästämään kotimaisia mansikoita. Ei oikein malttais odottaa.

      Poista