torstai 3. huhtikuuta 2014

Taikalamppua ja neulomuksia

Tiistaina olin Solidaarisuussilmukoiden neuletapaamisessa kahvila Taikalampussa Kalliossa. Vein samalla aikaisemmin tekemäni lasten vaaleanpunaiset sukat. Tuo kahvila on aivan omanlaisensa. Kahvin ja teen kanssa saa pullaa tai muita leivonnaisia sen mukaan miten emäntä on sattunut leipomaan. Huone on kovin värikäs ja esillä on käsitöitä sekä emännän tekemia maalauksia.

Eilen kävin erään vaatekaupan muotinäytöksessä, mutta en ostanut mitään. Tosin tänään ajattelin asioita uudestaan ja poikkesin kyseiseen puotiin ostoksille. No, yöpaitaa aina tarvii, eikös.
Tänään kaupungilta tullessa sattui samaan ratikkaan tuttava, joka oli menossa asioimaan Verkkokauppaan. Pyysin hänet kahville ja kylläpä olikin mukava tavata pitkästä aikaa  saada kuulla uutisia.

Pesukoneeni hajosi ja olen suunnitellut uuden hankkimista, mutta en vielä ole ehtinyt oikein paneutua asiaan. Eipä sillä mikään kiire ole kun talossa on hyvä pesutupa alhaalla eli sinne sitten, jos/kun pyykkiä kertyy.

 
 

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen näköinen paikka tuo missä tänään olet käynyt, näkyy todella värikkäitä juttuja.

    Minusta näin maalaiskaupunkilaisena tuntuu niin jännältä, että joku voi todellakin mennä asioimaan Verkkokauppaan tai Hobby Halliin kun itselle ne on todellakin netissä toimivia yrityksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella nettikaupalla on myös oikea liikekin, vaikka paljon en pelkkiä nettikauppojakin.

      Poista
  2. Onkin kivan näköinen tuo kahvila.
    Minäkin voisin ostaa jotain Verkkokaupasta, jos pääsisin siellä henkilökohtaisesti käymään, mutten netin kautta viitsi. Tykkään nähdä vaatteen, kun en osaa kuvan perusteella arvioida kokoa ja mallia, että sopiiko minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatetta onkin hankala ostaa nettikaupoista kun tarvitsee kuitenkin sovittaa. Vaikka sais palauttaakin sopimattoman tavaran, niin siinäkin on oma vaivansa.

      Poista
  3. Milloinkas on seuraava s-silmukoiden tapaaminen ja jos paikka on sama niin voisin tupata itseni seuraan. Tässä kyllä kohta tulee eteen se maalle muuttokin mutta huhtikuun varmaan pyöriskelen täällä.
    Muuten, se sun lähikauppasi eli Verkkokauppa taitaa myydä myös kodinkoneita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavasta tapaamisesta ei ole vielä sovittu. Nyt matkalle lähteneet kertovat matkastaan 22.4 Kirjasto-10:ssa.
      Lähikaupassa on tosiaan kodinkoneita ja olen niitäkin joskus katsellut, mutta niillä ei taida olla asennusta niille.

      Poista
  4. Värikäs paikka ja tuo on multa mennyt ihan ohi, ei mitään havaintoa paikasta. Tarviipa tsekata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on kyllä käymisen arvoinen. Siellä on joskus vuosia sitten kokoontunut joku paikallinen käsityöporukkakin. Tämän päivän tilannetta en tiedä.

      Poista