lauantai 12. lokakuuta 2013

Malmilla ja Malmilla

Ystäväni KristiinaS vinkkasi, että Malmitalossa olisi näytillä lapasia ja kun muutenkin oli ajatusta mennä sinne suuntaan niin kävinpä kurkkaamassa.
 Ensin kylläkin menin Malmin hautausmaalle, jonne jo eilen olin menossa, mutta tuli tuttava vastaan ja palasin vieraan kanssa kotiin kahvittelemaan. Löysin etsimäni haudat ja enpä juuri enempää kierrellytkään ettei jalkaparka rasittuisi liikaa. Tutummat hautapaikat käyn katsomassa myöhemmin.

 Syksy näkyi olevan tulossa hautausmaallekin koskapa kanervia oli monelle haudalle tuotu ja puissa oli ruskaa.

Hautausmaalta siirryin Malmitalolle, jossa vähän katselin ympärille ja sitten siirryin portaita parvelle, jossa oli kauniita lapasia näytillä. Sitten takaisin alakertaan ja pullakahvit kaikessa rauhassa. Kahvien jälkeen kotiopäin ja aseman putkesta vähän vihanneksia kassiin.
Koko päivän oli aurinkoinen ja aika lämmin ilma. Vähän pukkasi hikeäkin kun olin varustautunut lämpimästi.

Edit: Lisäsin vielä pari kuvaa kirjasta, jonka sain pari päivää sitten. Kauniita lapasia siinäkin. Kiitos uudelle "melkein naapurille".

 



 
 

 
 

7 kommenttia:

  1. Hautausmaalla olikin jo kaunista.
    Tuo lapasnäyttely onkin ollut mahtava juttu. Noin paljon erilaisia kauniita lapasia näytillä. Saitkos mitään malleja mukaasi?
    Täällä on ollut samanlainen kaunis aurinkoinen päivä ja vähän liian lämmin tuli minullekin kävellessä tai oikeastaan heti kävelyn jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mallit oli lasien takana, eikä mitään myyntiä ollut.

      Poista
  2. Sun kuvissa on vitriineissä lapaset paikallaan, mun kuvissa on koloja ku lapasia otettiin pöydälle katsottavaksi.
    Mulla on tuo lapaskirja, oon saanu sen Outi-M:ltä. Se on oikein kiva katselukirja ja oon siitä jotain yrittänyt neuloakin.
    Kahvilasta katselin sua mutt ollaan oltu eri ajassa kuitenkin. Noh, pian tavataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosiaan vähän myöhemmin siellä kun aamu kotona meni pitkäksi.
      Minustakin tuo kirja on kiva ja saattaa olla, että joskus tulee joku malli tehtyäkin.
      Jess, nähdään. :)

      Poista
  3. Onkos noi lapaset näytteillä kauankin, meinaan että ehdinkö nähdä vielä 20.10. jälkeen kun tulen takaisin stadiin. Sama ohjekirja on minullakin, joskus divarista löysin.
    Ruska on täällä maallakin parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapasesta lähtee
      ma 7.10.2013 - to 31.10.2013
      Vapaa pääsy
      Malmitalon parvi
      Ala-Malmin tori 1, 2. krs, Helsinki

      Poista
    2. Kiitos tiedotteesta, tuonne sitten menen kotiuduttuani.

      Poista