sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Lähialueita kiertelemässä

Eilisen vieraan kanssa kävimme tutustumassa läheiselle satama-alueelle. Kylläpä siellä olikin hankala kulkea kun viivoja meni asfaltissa joka suuntaan eikä jalankulkureittiä aina meinannut havaita ja autot ajoivat hurjaa vauhtia laivoille ja laivoilta pois. Terminaalin edessä oli kauniita kukka-asetelmia joiden väriloistoa piti ihailla pitkään. Petuniat oli tosi reheviä ja kuihtuneet kukat oli nypitty pois.

Kaupunginpuoleisessa rannassa oli paljon pieniä, vanhoja paatteja ja yksi hotellilaiva. Monissa niistä näytti olevan kannella oleskelutilat sohvineen ja pöytineen. Arvuuttelimme vieraan kanssa paattien nykyistä käyttötarkoitusta, mutta emme oikein keksineet. Yhdessä paatissa oli joka puolella nukkeja, aika hauskan näköistä.

Sukankutomukset on nyt olleet syrjässä eilen ja tänään kun tuli taas uusia löytöjä sukututkimuksessa, mm 4. serkku, jolla on paljon sukutietoja.







 

2 kommenttia:

  1. Eihän silloin kutomaan ehdi, kun on noin paljon kaikkea jännää katseltavaa ja vielä kuulee uusia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niin. Ja nyt meni taas myöhäseen (aikaseen) kun innostuin tutkimaan isän ensimmäisen vaimon sukupuuta, josta löysin 13 sukupolvea esipolvia netistä.

      Poista