perjantai 8. helmikuuta 2013

Aina jotain puuttuu

Aloitin myssyn tekemisen kahdella langalla ja tarvitsin siihen paksut pyöröpuikot. Eipä taaskaan löytynyt juuri sopivia. Jos paksuus oli passeli, niin pituus oli väärä ja jos pituus oli sopiva, niin paksuus ei ollut. Puikkojahan minulla on jonkinmoinen määrä, vaikka olenkin antanut pois metalliset sukkapuikot. Pitkillä pyöröillä voi kyllä neuloa niin, että pitää ylimääräisen siiman lenkillä, mutta jotenkin ei minua miellytä siirrellä silmukoita lenkin yli. Saattaapa siis tulla taas matka lankakauppaan puikko-ostoksille, mikä sinänsä on vähän uhkarohkeaa, kun saattaa kassiin hypätä lankojakin ihan huomaamatta.

12 kommenttia:

  1. Kiva kokoelma puikkoja ja vielä omissa pakkauksissaan. Minulla melkein kaikki sukkikset on törröllään parissa tyttären tekemässä keramiikkapurkissa ja joka kerta pitää sopivia etsiä puiccopöllön kanssa ja osa pyöröpuikoistakin suloisessa sekamelskassa vetskaripussukoissa. Pitäisköhän ryhdistäytyä järjestelemään ne.

    VastaaPoista
  2. LeaP: Minä olen huomannut parhaimmaksi säilytystavaksi pitää puikot pusseissaan. Muuten niistä saa tosiaan mittailemalla etsiä sopivia. Vähän kyllä välilä lipsuu kuten kuvasta huomaa.

    VastaaPoista
  3. Huomenna, lauantaina siis, olis Soukassa neuletapaamispäivä. Mutta nyt et kyllä mitään lankaa osta, kudot pois kaikki vanhat niin on vähemmän pakattavaa, niih.

    VastaaPoista
  4. KristiinaS: Mua vähän pelottaakin mennä lankakauppaan nyt kun olis muutakin pakattavaa joten saattaa olla etten huomenna lähde Soukkaankaan. Lisäksi löysinkin aika sopivat metalliset pyöröpuikot. Oli pakkauksessa väärä koko, mutta kun mittasin niin oli sopivat.

    VastaaPoista
  5. Lisää lankaa vaan !!!!
    Yritin kommentoida Vuodatuksen blogiisi, mutta ei onnistunut !!

    VastaaPoista
  6. Anneli: Vuodatus tuntuu nikottelevan edelleen.

    VastaaPoista
  7. Osta uusia lankoja ja puikkoja vasta muuton jälkeen. (Jos vaan pystyt hillitsemään itsesi.) :D
    Jos kuitenkin ostat ennen niin älä osta oikein paljoa.

    VastaaPoista
  8. Leenamummu: Juu, ei parane paljoa ostella nyt ja muuton jälkeenkin maltillisesti.

    VastaaPoista
  9. Heh, sullahan näyttää samanlaiselta kuin mullakin..tavaraa ja välineistöä on joka lähtöön ja sitten ratkaisevalla hetkellä puuttuu kuitenkin jotain.

    VastaaPoista
  10. Vilukissi: Sitten kun on heittänyt pois liikoja, niin kohta niistä jotain taas tarvis.

    VastaaPoista
  11. Se blogissani oleva sukankudin on se mikä oli sitt lopulta kassissa koko ajan ku sun luona olin.
    Siitä suomi-filmi "sf" tunnuksesta puhuin, niin se näkyy esim. Intsun blogin nimen edessä tuollaisessa lukemislistassa esim. Susun silmukoissa.

    VastaaPoista
  12. KristiinaS: Sitä sukankudinta en sitten nähnytkään. Sitä sf:ää minäkin ihmettelin. Mitähän se tarkoittaa.

    VastaaPoista